SIVUKARTTA     |     TULOSTA

 

Curling Club Loimaan seuranmestaruus 2012

 

Curling Club Loimaan Mestaruuskilpailut 2012 on saatu päätökseen. Finaalissa pelasivat Huru-Ukot ja Jalosen joukkue.Finaali oli tasokas ja huippujännittävä. Ottelu ratkesi vasta jatkopäässä, jolloin Jalosen joukkue onnistui ”varastamaan” ja voitti jatkopään ja samalla koko ottelun. Ottelu oli loppuun saakka tasainen. Erityisesti joukkueiden kapteenit, Jalosen joukkueen Matarmaan Mika ja Huru-Ukkojen Enbergin Hessu, esittivät tasokasta peliä ratkaisutilanteissa. 

 CCL:n Mestaruuskilpailujen 2012 loppuraportti on "seuran mestaruus" otsikon alla. Hyvää pelikevättä 2013 ja onnistumisia curling –radoilla !!! t.  Pasi

 

Curling Club Loimaa

 SEURAN MESTARUUSKILPAILUT 2012 pelataan Joulukuun 2012 aikana ”putkessa”.

 Pelijärjestelmä: ”Runkosarjassa” kaikki joukkueet pelaavat toisiaan vastaan yhden ottelun. Runkosarjan jälkeen toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneen joukkueet pelaavat finaaliin pääsystä runkosarjan voittajaa vastaan. Kilpailussa noudatetaan soveltuvin osin Curlingliiton sääntöjä.

 Joukkueeseen voidaan nimetä enintään 5 pelaajaa. Joukkueen kapteenin ja/tai johtajan yhteystiedot (sähköposti ja puhelinnumero) annetaan ilmoittautumisen yhteydessä.

 Kilpailumaksu on 45 euroa / joukkue / ottelu. Kilpailumaksut laskutetaan jälki-käteen.

 Ilmoittautumiset  viimeistään ke 05.12.2012 mennessä allekirjoittaneelle osoitteeseen:  pasi.sillanpaa@pp1.inet.fi

 

 tai puh. 050 5529 529.

 Peliajoista sopiminen : Peliajoista sovitaan yhteispalaverissa Ankkuripaikassa perjantaina 07.12.2012 klo 18.30. Jokaisesta joukkueesta tulee olla paikalla yksi edustaja (kapteeni, johtaja tai joku muu). Jos joukkueesta kaikki ovat estyneitä saapumaan em. tilaisuuteen, tulee joukkueen toimittaa allekirjoittaneelle tiedot soveltuvista peliajoista.

  Edellä olevaan saattaa tulla tarkistuksia. Niistä tiedotetaan joukkueille mahdollisimman pikaisesti.

  Loimaalla 25.11.2012

  Curling Club Loimaan hallitus

  psta  Pasi Sillanpää,

 puh. 050 5529 529, pasi.sillanpaa@pp1.inet.fi

 

 

blank
blankblankblank
blank

© Curling Club Loimaa - Trival Oy